perjantai 30. elokuuta 2013
torstai 29. elokuuta 2013
Rentoa päivää
Olen vietellyt tänään aikas rentoa päivää! Lenkkeilyä, kampaajakäyntiä, syksyn ostoslistan suunnittelua ja lopuksi tanssituntia.
Syksyn ostoslistani saikin aika lailla täydennystä luettuani kotona Stockan Premiere-lehden, kääks! Iskin silmäni upeisiin korollisiin nilkkureihin kuin syystakkiinkin. Tiesittekö muuten, että Bobbi Brown on rantautumassa Stockalle? Mahtava lisä Suomen (välillä hieman heikkoon) kosmetiikkatarjontaan.
tiistai 27. elokuuta 2013
Shoppailua Diorilla
Tänään heikkona hetkenä tapahtui sortuminen Diorin meikkiständillä. Mukaan lähti uuden Mystic Metallics syyslookin upea luomiväri sekä kosteutta ja kiiltoa antava puna. Selityksenä se, että luomivärissä erittäin käytännölliset sävyt, jotka ovat hyvin samantyyliset kuin vähän aikaa sitten loppuun kulutetussa entisessä suosikkiluomivärissäni. Ja myös uusi kiiltopuna on ollut ostoslistalla!
Samaisen syyslookin yksi kynsilakkasävy täytyy vielä joku päivä kotiuttaa, niin mielettömän upea, mutta nämä uutuudet saavat nyt vähäksi aikaa riittää.
Oletteko te vielä päivittäneet meikkivarastoja syksyisempiin?
Kotibrunssia
Tällaisella kotibrunssilla tuli herkuteltua tänä aamuna hyvin varhain eräiden syntymäpäiväjuhlijen merkeissä! Croissantteja, kaurapellavaleipää, luonnonjogurttia, smoothieta, hilloja, tuoremehuja, paljon tuoreita marjoja sekä hedelmiä. Lisäksi oli graavilohta ja juustoja. Ei ole kyllä Bonne Maman aprikoosihillon voittanutta, se on aivan taivaallista uunituoreiden croissanttien kanssa!
Itse vastasin brunssista ja haluankin muuten vinkata tuosta smoothiesta. Mantelimaitoa, mansikoita, mustikoista ja banaania. Ainekset ovat yksinkertaiset, mutta maku todella hyvä.
Aurinkoista tiistaita!
Itse vastasin brunssista ja haluankin muuten vinkata tuosta smoothiesta. Mantelimaitoa, mansikoita, mustikoista ja banaania. Ainekset ovat yksinkertaiset, mutta maku todella hyvä.
Aurinkoista tiistaita!
maanantai 26. elokuuta 2013
Näistä on minut tehty
Sain Fashion Meets Business-blogin Tanjalta hauskan haasteen, missä listaillaan lempimerkkejä!
Shoes Jimmy Choo
Sneakers Nike
Jeans Zara
T-shirt Gant
Underwear Calvin Klein
Bag Chanel unelmana
Wallet toivottavasti pian uusi, LV tai Mulberry ehkäpä
Sunglasses Ray Ban
Watch Rolex jonain päivänä
Shoes Jimmy Choo
Sneakers Nike
Jeans Zara
T-shirt Gant
Underwear Calvin Klein
Bag Chanel unelmana
Wallet toivottavasti pian uusi, LV tai Mulberry ehkäpä
Sunglasses Ray Ban
Watch Rolex jonain päivänä
Jewelry Tiffany & Co
TV Sony
Mobile phone iPhone
Computer iMac
Make-up Dior, Chanel, Lancome, MAC
Face cream Lancome
Deodorant DKNY
Toothpaste Oral-B
Shampoo/Conditioner Kerastase
Soap Molton Brown
Fragrance Chanel
Mineral water Pellegrino ehdottomasti suosikkini!
Wine Punaisena mieluiten
Drink Shampanja
Bread Fazer, vaaleaa leipää rakastan yli kaiken
Food Sushi, salaatit, italialainen
Ice-cream italialainen gelato
Candy Lindtin Lindor ja irtokarkit
Bed Hästens
Sheets Sonia Rykiel, Schlossberg
Hairdresser Luottokampaajani, jolla olen käynyt vuosia
Evening paper IS
Magazine HS, HBL, Gloria, Vogue Paris, Elle Sverige, Elle Italia
Laitan haasteen eteenpäin: Mikolle, Sarafinalle ja Mariannelle!
sunnuntai 25. elokuuta 2013
Mukavien asioiden do it-lista
Olen viimeiset kolme päivää ollut tiukasti erään työprojektin kimpussa! Tänään päästyäni kotiin 10 tunnin työpäivän jälkeen istuin kotitoimistoni eteen ja kävin läpi ensi viikon sekä tarkastin sähköpostit. Suklaata on kulunut, kuten voit nähdä! Ensi viikon mukavien asioiden do it-listalle pääsi seuraavia.
- Croissantteja ja Elle Sverige kaupasta aamiaiselle
- Shoppailupäivä
- BodyCombat ja BodyBalance-tunnit
- Mökkireissu viikonloppuna ja juhlat
- Aamulenkki joka päivä koiran kanssa metsässä
Mitä teidän mukavien asioiden do it-listalta löytyy tällä hetkellä?
- Croissantteja ja Elle Sverige kaupasta aamiaiselle
- Shoppailupäivä
- BodyCombat ja BodyBalance-tunnit
- Mökkireissu viikonloppuna ja juhlat
- Aamulenkki joka päivä koiran kanssa metsässä
Mitä teidän mukavien asioiden do it-listalta löytyy tällä hetkellä?
torstai 22. elokuuta 2013
Monikäyttöistä kauneutta
Käväisin tänään päivittämässä pari suosikkituotettani! Olen täällä blogissa maininnut monesti, että Elnett on se ainoa oikea hiuslakka, joten tänään puhun Nivean Creme-voiteesta. Jos minun täytyisi ottaa matkalle mukaan yksi voide, joka toimisi niin kasvoille, karheille kantapäille kuin kynsinauhoille, olisi valinta helppo. Lisäksi hinta on sopiva kaikille kukkaroille, itse maksoin tästä tänään 2,8€. Creme on erittäin kosteuttava ja monikäyttöinen voide. Talviaikaan käytän usein tätä yö- ja käsivoiteena. Normaalikäytössä Creme on parhaillaan kuivalle iholle ja erityisesti jaloille yöaikaan mitä parhain. Reilusti kuiviin kohtiin, puuvillasukkaa suojaksi päälle ja voilà! Kuivuus on poissa!
keskiviikko 21. elokuuta 2013
Aamurutiineja
Aamuni alkaa aina aamiaisella. Yleensä juuri samanlaisella, mikä kuvassa näkyy. Paahtoleipää ja kirsikka- tai aprikoosihilloa! Lisäksi siihen kuuluu maustamatonta jogurttia ja teetä/kahvia. Lehdet ovat oleellisessa osassa ja Svt:n aamutv pyörii myös aina taustalla.
Viikonlopuksi pakko hankkia croissantteja. Kirsikkahillo + croissantit ovat ehkä maailman paras yhdistelmä!
tiistai 20. elokuuta 2013
Vaahtokarkkikaakao
3/4 osaa maitoa
1/4 osaa kuohukermaa
Kaakaojauhe (99% kaakaota) oman maun mukaan
(itse laitan about 2 rkl per annos)
Vaniljatanko (1 tanko=2 annosta)
Sokeria maun mukaan
+ Vaahtokarkkeja
Kuumenna maito ja kerma (halutessasi voit vaahdottaa kevyesti kerman). Lisää kaakaojauhe, vaniljatanko ja halutessasi sokeri. Tomusokeri käy muuten loistavasti tämän makeutukseen. Lopuksi lisää vaahtokarkit.
Kauneuden kuolemansynnit
Sain Sarafinalta hauskan kauneushaasteen, missä listaillaan kauneuden syntejä. Kiitos paljon, tätä oli mukava tehdä!
1. Ylpeys
Mikä kauneustuote saa sinut tuntemaan itsesi erityisen kauniiksi ja itsevarmaksi?
Riippuu ihan tilanteesta, mutta Lancomen luottoseerumini pelastaa usein huonosti nukutun yön jälkeen zombi-ilmeeltä!
2. Kateus
Mitä ulkoista piirrettä, jota itse et omaa kadehtit kaikkein eniten?
Ruskeita hiuksia ja silmiä!
3. Viha
Mitä kauneustuotetta vihaat?
Pinsettejä (kulmien nyppiminen) ja kynsilakan poistoaine (kynsilakan poistaminen)!
4. Laiskuus
Minkä tuotteen/kauneusrutiinin jätät useiten käyttämättä/tekemättä laiskuuden takia?
Aamun kunnollisen ihonpuhdistuksen! Ja usein aamulla väsään pienessä paniikissa ja kiireessä supernopean meikin, johon aikaa käytän 2-3min!
5. Ahneus
Mikä on kallein kauneustuote, jonka omistat? Entä halvin?
Apua, olisikohan se Chanelin Chance-tuoksu tai Lancomen seerumi? Halvin taitaa olla Nivean deodorantti!
6. Ylensyönti
Onko sinulla useampi kappale jotain tiettyä kauneustuotetta ja jos on, niin mitä?'
Tykkään hamstrata kauneustuotteita, mutta niitä ei silti minulta ihan järkyttäviä määriä kuitenkaan löydy. Huulituotteita löytyy reilusti kuten myös kynsilakkoja!
7. Himo
Jos sinulla olisi rahaa ostaa mikä kauneustuote tahansa, minkä ostaisit?
Chanelin uuden seerumisarjan kaikki osat! Olisi myös hauskaa kokeilla jotain superkallista kasvovoidetta, jonka hinta hipoo kalliin merkkilaukun hintaa! Sellaista en itse kuitenkaan ikinä ostaisi.
Laitan haasteen eteenpäin: Jenna, Elisabete ja Ms.N!
sunnuntai 18. elokuuta 2013
Ostoslista syksyksi
Uusi laukku on vihdoin ja viimein ensi viikolla aika kotiuttaa! Lisäksi listallani on muutamia muita juttuja, kuten myös uusi lompakko ja huivi, jotka ovat roikkuneet ostoslistalla ties miten kauan. Cottonista kesän alussa kotiuttamani Michael Korsin kesälompakko on toiminut loistavasti kesän, mutta nyt olisi tarve ihan kunnon lompakolle. Lompakon mallia (tai edes merkkiä) en ole vielä päättänyt.
Ostoslistalta löytyy lisäksi syysvaatteita jne, mutta kaikkea en nyt tähän alkanut listailemaan.
- Lompakko
- Huivi
- Syystakki
- Syksyisiä kynsilakkoja
Viikonloppu veneillen
Täällä on vietetty viikonloppu vesillä! Aamut ovat alkaneet taivaallisilla aamiaisilla, joihin kuulunut uunituoreita croissantteja, itsetehtyä hilloa, italialaista sitruunajogurttia ja cappuccinoa. Päivät on veneilty ja iltaisin taas pidetty sokeritasapaino kunnossa runsaiden vaahtokarkkikaakaoiden avulla. Aikas täydellistä!
torstai 15. elokuuta 2013
Yöpöydällä
Lehtiä (joiden kaikkien kannet muuten punaiset, se taitaa olla syksyn ykkösvärejä), taulu varustettuna motollani, paras käsivoide sekä ruokakauppareissulla mukaan tarttuneet superhalvat ruusut.
iPad ja puhelin eivät enää yöpöydälleni kuulu, sillä syyllistyin ennen tolkuttomaan herätyksen torkutukseen, kun puhelin oli siinä käden ulottuvilla. Ennätykseni taisikin olla lähes 4 tuntia kestänyt torkutus, huh!
keskiviikko 14. elokuuta 2013
Vaahtokarkkeja ja sympatiaa
Sadepäivänä vaahtokarkkikaakao ja naistenlehdet on must-juttuja! Ne toimivat myös ärsytyksen poistajina, sillä minulle sattui eilen pieni onnettomuus, jonka ansiosta mursin varpaani kahdesta kohtaa ja myös jalkapöytä koki siinä tohinassa kovia. Nyt paketoidulla jalalle ei juosta tai muutenkaan pahemmin hetkeen liikuta, joten kaikki sokerinen on erittäin tervetullutta.
Oletteko muuten huomanneet, että usein, kun tapahtuu jotain inhottavaa tai ikävää, niin pian sen jälkeen tapahtuu jotain ihanaa? Näin kävi minulle eilen. Kirotessani paketoitua jalkaa, sain blogeja siinä samalla lukiessani melkoisen sätkyn, kun olin voittanut Mussun arvonnassa Lexingtonin tyynyn. Yllätys oli enemmän kuin mieluinen!
tiistai 13. elokuuta 2013
Kesä kynsissä
PS// Jos kynsiaiheiset postaukset kiinnostavat, vilkaise aikaisemmin blogissa julkaistut jutut: Suuri kynsilakkavertailu ja 7 vinkkiä saada kynsilakka kestämään.
maanantai 12. elokuuta 2013
Arjen piristys Riviera Maisonilta
Perjantain shoppailukierrokselta tarttui mukaan Riviera Maisonin supersuloinen minicooler! Tämä olisi muuten myös hauska lahjaidea, sisälle vain piccolo skumppa, vähän sellofaania ja voilà!
Itselle tämä tuli nyt näin maanantaina käyttöön maljakkona, ehkä viikonloppuna sitten oikeassa käyttötarkoituksessaan, sillä sain eilen hyviä uutisia ja yhden suuren työprojektin loppuun.
sunnuntai 11. elokuuta 2013
Ihanat kodit part5
Ihastuin tähän ruotsalaiseen kotiin heti, aivan tyyliseni! Ainoa mitä muuttaisin olisi makuuhuoneessa olevat sarvet sängyn yläpuolella. Mieluummin ottaisin upean sängynpäädyn. Mutta muuten aivan täydellinen!
Kuvat
Kuvat
Tänä kesänä on
On nautittu kauniista kesäpäivistä!
Syöty loistavaa gelatoa Sveitsissä!
Veneilty mökillä!
Löydetty Zürichin lentokentältä herkullisia macaroneja!
Vietetty mahtava Juhannus!
Lomailtu Sveitsissä!
Shoppailtu aika paljon kenkiä!
Vietetty ihania hetkiä!
Tämä postaus on koreillut arkistossa jo vähän aikaa ja nyt sain vihdoin aikaiseksi viimeistellä sen. Takana ehdottomasti mahtava ja tapahtumarikas kesä (joka toivottavasti vielä jatkuu)!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)







.jpg)

















