torstai 10. tammikuuta 2013

Talvihiukset kuntoon


Aloin ennen joulua ärsyyntymään jatkuvasti sähköilevistä ja kuivista hiuksistani. Kaunis luonnollinen säihke oli täydellisen kadonnut ja hiukset tuntuivat hyvin karheilta. Ratkaisu tähän pulmaan löytyi hiusöljystä, jonka sain lahjaksi. 

Kérastasen Elixir Ultimate on omiin tarpeisiini täydellinen: ihana tuoksu, äärimmäisen riittoisa ja tietenkin myös toimiva. Itse huomasin eron heti! Hiuksiin palautui pehmeys ja sileys. Käytän tuotetta kuiviin hiuksiin tai suihkun jälkeen märkiin hiuksiin. Etenkin eron huomaan silloin, kun käytän öljyä huomatessani hiusten olevan kuivat ja karheat. Tuotetta voisi käyttää myös ennen hiustenpesua ja tätä kokeilinkin kerran, mutta ei toiminut itselläni.

Nyt olenkin hiusöljyistä innostunut ja seuraavaksi tekisi ehkä mieli testata kulttimaineen saanutta Moroccanoilia!

Oletteko te testailleet hiusöljyjä?:)

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Väriä


Tämä aika vuodesta on mielestäni niin tylsää: joulu on mennyt ja kesään on vielä aikaa. Paras tapa vastustaa jatkuvaa pimeyttä on lisätä väriä. Lakkaan kynnet värikkäillä kynsilakoilla, lisään sisustukseen värikkäitä yksityiskohtia ja ostan kukkia. Ihanat ja värikkäät kiiltäväkantiset lehdet ja kirjat tuovat myös pientä piristystä.

Itse olen aivan innoissani myös muutaman viikon päästä koittavasta matkasta, aivan ihanaa päästä lämpöön! 

tiistai 8. tammikuuta 2013

Tiistai-iltana


Kaakaota, appelsiineja ja katsaus viikon suunnitelmiin uudesta kalenterista. Perusarjen lisäksi olisi luvassa ystävien näkemistä loppuviikolla, liikuntaa ja toivottavasti parin suunnitellun ostoksen hankkimista.

OPIhan teki Skyfall-kokoelman (josta olen mm. tässä postauksessa puhunut), joka sisälsi muutaman minilakan. Tämä kynsilakkakokoelma on joka paikasta aivan loppu, mutta viime viikolla kierrellessäni illalla kaverini kanssa kaupungilla törmäsin erään kampaamon ohi kävellessäni tähän kokoelmaan. Olisiko ollut Citycenterin ylimmässä kerroksessa? En tajua miksen ostanut sitä heti, mutta nyt asia toivottavasti korjaantuu.;)

Mukavaa tiistai-iltaa!:)

maanantai 7. tammikuuta 2013

11 kysymystä haaste

Kiitos Ms.N. haasteesta! Kerrankin sain tehtyä haasteen nopeasti!;)

1. Jos voittaisit Lotossa, mitä tekisit rahoilla?
Itselleni erittäin tärkeisiin pariin hyväntekeväisyyskohteeseen, shoppailuun, elämiseen, materialistisien unelmien täyttämiseen ja tietenkin ystäville ja perheelle myös.

2. Mikä on suurin unelmasi?

Olla onnellinen + terve (myös lähipiiri!!) ja puhua vähintään kuutta kieltä sujuvasti.

3. Minne haluaisit matkustaa? Miksi?

Hmm tällä hetkellä, kun tiedossa on matka Aasiaan, niin seuraava kohde voisi olla joku kaupunkikohde, Pariisi tai Lontoo. 

4. Chanel 2.55 vai Hermés Birkin? Miksi?

Molemmat! Mutta jos pakko valita, niin Birkin.

5. Paras elokuva, jonka olet nähnyt?

Paholainen pukeutuu Pradaan ja Holiday. En pysty valitsemaan näiden väliltä!

6. Kuinka kaun olet blogannut?

Kohta pari vuotta!

7. Paras urheilulaji?

Tennis, juoksu 

8. Suklaa vai laku? Miksi?

Suklaa, Lindtin perus, Fazerina tai salmiakkisuklaa mieluiten.

9. Mikä on mielestäsi viikon kamalin päivä?


Luultavasti keskiviikko.

10. Lempiruokasi?

Tällä hetkellä meksikolainen, korealainen ja nepalilainen.

11.Korkkarit vai lenkkarit? Miksi?

Korkkarit! Lenkkarit on kivat salilla ja lenkillä muttei muualla!

Ja haasteen säännöt ovat tässä:
-kerro 11 asiaa itsestäsi
-vastaa haastajan 11 kysymykseen
-keksi uudet 11 kysymystä
-haasta 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa
-kerro bloggaajille, että olet haastanut heidät



Ja omat kysymykseni:
1. Paras päivä viikossa?
2. Salainen paheesi?
3. Onko sinulla eläimiä? Jos ei, niin haluaisitko?
4. Mitä (materialistista) tavaraa ilman et tulisi toimeen?
5. Paras kaupunki maailmassa?
6. Jos saisit ilmaiseksi valita, niin mikä olisi seuraava laukkusi?
7. Paras tapa viettää perjantai-iltaa?
8. Inhottavin kuukausi vuodessa?
9. Mitä lehtiä luet säännöllisesti?
10. Mikä on suosikkisi tv-sarjoista?
11. Minne haluaisit tällä hetkellä matkustaa?

Haastan: SarafinaJHjennElenaMuruunnsAnniinaCaeliaElisabeteJenna ja Dahlia!


EDIT// Unohdin kertoa 11 asiaa itsestäni! En lukenut ohjeita tarkasti...;)

1. Inhoan kirjoitusvirheitä älyttömästi! En tarkista omia tekstejäni, mutta jos myöhemmin huomaan tehneeni jonkin virheen, niin kyllä ottaa päähän.:)
2. Mulla on aina tuoreita kukkia jossakin pöydällä. Rakastan varsinki leikkokukkia!
3. Rakastan irtokarkkeja ja niitä tulikin syötyä ennen joulua hurjasti. Nyt olen karkkilakossa, joten irtarihyllyt kutsuvat vasta kuukauden päästä!:)
4. Olen koukussa moniin tv-sarjoihin ja omistan niistä kaudet: Greyn Anatomia, Gossip Girl, Täydelliset naiset ja SATC ovat lemppareitani.
5. Tekstailen päivisin ihan älyttömästi ja minulla onkin käytössä liittymä, johon sisältyy mieletön määrä tekstareita.
6. Pystyn kirjoittamaan ja työskentelemään sekä oikealla että vasemmalla kädellä. Nykyään huomaan, että osan asioista teen luonnostani mieluummin vasemmalla tai oikealla.
7. Sisustusasioissa itselleni kelpaa vain täydellisyys. Ei vähän sinne päin! Kaikkien värien ja muiden tulee olla kohdallaan tai ärsyynnyn heti.
8. Olen tosi kova myöhästelemään, paino sanalla kova. Junien ja bussien perävalot ovat tulleet liian tutuiksi!
9. Mulla on nykyään tosi kova siivoushimo koko ajan. Itsekin ihmettelen! Tälläkin hetkellä olen rupeamassa imuroimaan!;)
10. Olen nopea lukemaan. 500 sivua menee helposti puolessa päivässä!
11. Tiedän hirveästi kaikenlaista turhaa nippelitietoa. Esim. kuinka kauan The Body Shopin vartalovoide säilyy purkin mukaan hyvänä ja kaikkea muuta yhtä hyödyllistä.;)

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Tehokas sunnuntai


Mukavaa sunnuntai-iltaa! Itselläni melko tehokas sunnuntai takana: aamu alkoi koiran kanssa lenkillä ja illemmalla kävin salilla tekemässä kunnon treenin. Rakastan tunnetta, kun musiikki pauhaa täysillä ja treenaat niin kovaa, että melkein vannot "ei enää ikinä". Tällaisen treenin jälkeen olo on aivan mahtava!

Treenin jälkeen tein itselleni hedelmälautasen: hunajamelonia ja pomeloa. Harmi vain, että hunajameloni siirtyi nopeasti "kielletyt"-listalle, sillä sain siitä aikamoista allergiaa. Mutta ei se mitään, onneksi on vielä hedelmiä, joita pystyn hyvin syömään!:)

torstai 3. tammikuuta 2013

Ihanat kodit part3



Ihastuin tähän kotiin heti! Vaaleat värit, ripaus mustaa ja jopa vaatehuone. Mielestäni aika täydellinen koti! Erityisesti keittiö ja makuuhuone ovat mieleeni.

Kuvat: Lundin Fastighetsbyrå

Viime päivinä


...ostettu vuoden ensimmäiset tulppaanit ja laitettu sisustukseen ripaus pastelleja.

...ihmetelty Stockan kantiskuvastoa ja suunniteltu muutamaakin ostosta sieltä.

...naurettu naistenlehtien klassisille tammikuun kansille! Noh, tunnustan että itsekin sorruin ostamaan "eroon makeanhimosta"-otsikon vuoksi.;)

...laitettu kynnet kevätkuntoon. Ei nyt ihan vielä kevät ole, mutta ihana matka lähestyy jo ja trooppiset värit innostavat.


...otettu rennosti.

Tässä oli pieniä poimintoja viime päiviltä! Vuosi on alkanut rennoissa merkeissä! Uutta vuottakin juhlittiin, ensin illallisella ja lopuksi kurvasin ystäväni luokse iltaa/yötä viettämään.

Lisäksi olen kerennyt vapaapäivinä nähdä ystäviä ja aloittaa ihanasti aamut rauhassa. Rakastan rauhallisia aamuja! Olen aika kamalaa seuraa aamuisin, joten paras keino aloittaa aamu on, että saan yksin laittaa rauhassa aamiaisen radiota kuunnellen ja iPadista blogit selaillen. Parasta!

Ihanaa uutta vuotta ja torstaita!:)