sunnuntai 8. syyskuuta 2013
lauantai 7. syyskuuta 2013
Ballerinat talviteloille
Olen laitellut tänään vähän kesäkenkiä talviteloille, kunnostellut niitä ja katsellut vähän syyskenkien tilannettani. Korolliset nilkkurit ainakin ostoslistalla ja ehkä myös uudet nahkasaappaat, sillä edelliset ovat aika kärsineet.
Vielä kaikkia ballerinoja en raaskinut laittaa talviteloille ja voi olla, että nämäkin kaivan vielä esiin.;) Ainakin talvikunnostus tehty! Olen muuten ollut todella tyytyväinen kuvassa nökyviin Pretty Ballerinasin ballerinoihin. Aivan unelmat jalassa!<3
Aurinkoista lauantaita!
perjantai 6. syyskuuta 2013
Punaisia juttuja ja itsekurin pettäminen
Tänään tapahtui itsekurin äkillinen sortuminen kosmetiikkaosastolla! Menin hakemaan kesken lenkin uutta ripsiväriä, kun edellinen oli havaittu aamulla loppuneeksi, mutta sen lisäksi mukaan tarttui vielä punainen kynsilakka Essieltä, jonka sävy oli aivan mieletön. Syytän tästä sortumisesta takana olevaa lähes katastrofaalista viikkoa, joka nyt onneksi päättyi onnellisesti. Huh, en olisi kyllä suoraan sanottuna jaksanut enää yhtiäkään huonoja uutisia!
Toinen sortuminen tapahtui irtokarkkeihin ja tällä hetkellä yhden lempisarjani Good Wifen tuotantokauteen.
Minä riennän nyt pitämään pientä Good Wife-maratonia ja sen jälkeen Suomi-Espanja ottelua tiukasti seuraamaan! Alla muuten kuva yhdestä huivihimotuksestani... Punainen vetää minua todella kovasti tällä hetkellä puoleensa! Kuva:valmistaja.
torstai 5. syyskuuta 2013
Iltapäivän kahvihetki
| Matkalla terassille cappuccinon kanssa... |
![]() |
| Vielä on ballerinakelejä jäljellä! |
Auringosta nautti myös koirani, joka samalla kärkkyi suklaita aika tiukasti tuijottaen.;)
| Aurinkolasejakin tarvittiin! |
Aurinkoista torstaita!
maanantai 2. syyskuuta 2013
Syksyinen iltapalavinkki
Minulla on ollut tänään suoraan sanottuna aika kaamea maanantai. Ja tällä en tarkoita "nukuin pommiin, myöhästyin töistä"-sarjaan kuuluvaa maanantaita vaan oikeasti huonoa, kamalaa päivää. Mutta onneksi surkeaankin maanantaihin on muutama lievityskeino! Oma hetki juostessa auringonlaskun aikaan kera kirjan ja hyvä musiikin. Voin sanoa muuten, että tuo kirja ei ollut kovin hyvä idea. Lämmittelyn aikana lukeminen onnistui, mutta juostessa ei kyllä alkuunkaan.
Lenkin jälkeen hetki rauhallista joogaa ja iltapalaa. Omenaa, luonnonjogurttia, pieni kourallinen ruishiutaleita ja kaneleita. Nopeasti toteutettava, syksyn makuinen iltaherkku! Lisäksi Pukkan hyvää iltaan sopivaa kofeiinitonta teetä.
sunnuntai 1. syyskuuta 2013
Sisustushaaveita
Kävin vähän aikaa sitten Rivièra Maisonilta ja ihastuin täysin tähän asetelmaan. Kaunis tarjotin + vesikarahvi. Nämä ovat juuri sellaisia "tarpeita", joita ei tiennyt olevan olemassakaan ennen kuin törmää niihin.;)
Ärsytti hieman, kun Rivièralla oli juuri muistaakseni tuo karahvi alennuksessa alejen aikana, mutta en tajunnut sitä kotiuttaa. Itselläni on aina vettä yöpöydällä, joten ainaisen Evian tai Novelle pullon sijaan tuollainen tyylikäs vesikarahvi olisi aika ihanaa arjen luksusta.
Alla olevat kuvat on lainattu Rivièra Maisonin sivuilta. Tuo tarjotin olisi aivan ihana, sillä en omista paljoa puunvärisiä tuotteita mitä sisustukseen tulee. Se toimisi varmasti loistavana aamiaistarjottimena kuin myös juhlissakin tarjottimena!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)










