Täällä ollaan taas. Elämässä tulee usein vastaan pieniä aaltoja joita vastaan täytyy hieman taistella, mutta jotka pystyy selättämään. Joskus vastaan tulee suurempi aalto, jota vasten täytyy taistella enemmän. Mutta joskus vastaan voi tulla hyökyaalto, joka laittaakin elämän hetkeksi uusiksi ja vastaan tulee asioita, joita ei olisi ikinä uskonut tapahtuvan.
Viikon verran aaltoja takana. Yksi iso, muutama pienempi. Olen itse joutunut viettämään jo viikon sairaalahoidossa, jossa olen edelleen. En asiasta sen enempää halua kertoa, mutta voin sanoa, että kulunut viikko on ollut läheisille ja itselleni melko rankka.
Mutta kuten asioilla aina tavalla niin jopa niissä negatiivisissakin asioissa on aina positiivinen puolensa. Olen saanut huomata, että omistan ehdottomasti maailman parhaan tukiverkoston ja että arjen pienet vastoinkäymiset eivät enää paljon tunnu missään.
Nyt pienen tauon jälkeen blogiin on ihana palata. Pää pursuaa ideoita, joten pientä postaustulvaa varmasti luvassa!:)
La vie est belle - Elämä on kaunis
Nyt pienen tauon jälkeen blogiin on ihana palata. Pää pursuaa ideoita, joten pientä postaustulvaa varmasti luvassa!:)
La vie est belle - Elämä on kaunis
(Lancomen uuden hajuvesikampanjan mukaan)

Aivan ihana teksti. Voimia vielä aivan valtavasti!:)
VastaaPoistaOi kiitos hurjasti ihana!<3
VastaaPoistaVoimia paljon sinulle! <3
VastaaPoistaKiitos hurjasti Liisa!:)
PoistaPaljon voimia rakas! Me selätetään hyökyaallotkin!
VastaaPoistaKiitos muru! Mehän selätetään!<3
Poista