Tämä sunnuntai-aamu alkoi ihanasti ensin hyvin nukuttujen yöunien jälkeen ihanan hömppäkirjan lukemisella ja sen jälkeen herkkuaamiaisella ja uusimpaan Gloriaan perehtymisellä.
Tein myös suosikkiani vahvaa cappuccinoa, jonka koristelin kermavaahdolla. Lisäksi herkuttelin appelsiinimehulla ja omenapaistoksella.
Bongasin aivan upean nahkahameen Glorian sivuilta. Kyseistä Marc O'Polon ihanuutta saa ainakin Stockalta, mutta hinta (249€) on mielestäni hieman liian suolainen tällaiseen kausivaatteeseen, sillä en tiedä olisiko hameelle myöhemmin käyttöä.
Sen sijaan samaisessa kuvassa oli kynsilakka, johon ihastuin täydellisesti. Olen aiemmin vältellyt ruskean ja khakin värisiä kynsilakkoja, mutta tämä YSL:n Khaki-niminen ihanuus pääsi välittömästi ostoslistalleni. Tuo väri sopii täydellisesti siisteihin ja lyhyihin kynsiin!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
KIITOS // TACK