tiistai 27. marraskuuta 2012

Kymmenen lempiasiaa

Sain Zandralta haasteen listata kymmenen lempiasiaani! Kaikki ovat tässä ihan sekailaisessa järjestyksessä! Kaikkia lempiasioita tähän ei tietenkään mahtunut, mutta muutamia poimintoja.

Haastetta oli ihana tehdä, kiitos Zandra haasteesta!:)

1. Ihanat hetket
Musiikki päällä, hyvää luettavaa ja ehkä myös jotain herkkua. Täydellistä! Ihania hetkiä vietän useiten iltamyöhällä, mutta nykyään olen ottanut tavaksi aloittaa aamun rauhallisesti teetä hörppien, lehtiä selaillen ja samalla SVT:n aamutv:tä ja uutisia seuraillen.


2. Matkustelu
Rakastan matkustelua aivan mielettömästi, erityisesti kapunkilomia. Suosikkeina ehdottomasti Pariisi, Lontoo ja Bangkok!

3. Shoppailu
Shoppailu on ihanaa, mutta vähän harvemmin harrastettuna. Ostan mieluummin jotain kauan toivomaani kuin yhtäkkistä heräteostosta. Tungosta inhoan ylikaiken (Hullut Päivät asia erikseen;)!

4. Ystävien ja perheen kanssa vietetty aika
Yksinkertaisesti tärkeintä. Oli se sitten pitkä illanvietto tai nopea kahvittelu. 

5. Loman alkaminen

Tässä kuvassa taisi olla viime vuoden pikkujoulujen etkot meillä, just kun loma alkoi. Yksi parhaista tunteista mitä tiedän on se, että tietää olevansa lomalla. :) 


6. Joulu ja joulun odotus
Kuvassa Stockan viimevuotisista jouluikkunoista palanen. En olekaan vielä nähnyt tämän vuotisia!

7. Lehdet
Olen aikamoinen lehtiholisti ja aina mieliala nousee, kun postilaakkoon on kolahtanut uusi lehti.:)

8. Suunnitteleminen
Rakastan suunnittelua! Kalenteri on todella kovassa käytössä ja ilman sitä olisin kyllä hukassa.

9. Kukat
Rakastan kukkia, erityisesti leikkokukkia ja niitä yritänkin pitää koko ajan jossain esillä. Kukat ovat paitsi sisustuksen kannalta erittäin tärkeitä, niin myös aikamoisia piristäjiä.

10. Hyvä ruoka

Laitan haasteen eteenpäin:
Ms.N
Anniina
Liisa


EDIT// Blondi unohti laittaa haasteen säännöt ;), joten tässä tulee:

Haasteen säännöt:
1. Listaa tämän hetken kymmenen (10) lempiasiaasi.
2. Jaa haaste vähintään viidelle (5) tykkäämällesi blogille ja ilmoita siitä heille.
3. Muista nauttia listaamistasi lempiasioista mahdollisimman usein!

4 kommenttia:

  1. Ihania asioita sinun listallasi :) Mä rakastan kans lehtiä ja tänään tulikin suosikkini, Matkaopas!

    VastaaPoista
  2. Kivoja juttuja olit listaillut! Meillä on aika monta samaa lempiasiaa, minäkin rakastan esim. kukkia ja suunnittelua vaikka ne eivät listalleni päätyneetkään:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, haasteen tekemisen jälkeen tuli kyllä monta uutta juttua mieleen.;) haastetta oli kyllä hauska tehdä!:)

      Poista

KIITOS // TACK