perjantai 16. marraskuuta 2012

Perjantaina



 
Näin tänään pitkästä aikaa ystävääni, jonka kanssa kävimme syömässä ja tietysti myös herkuttelemassa Fazerilla. Stockan jouluosasto piti käydä myös katsastamassa ja voi miten ihana se taas olikaan.


 
Jo ravintolassa emme jaksaneet kaikkea ruokaa, mutta saimme silti päähämme syödä molemmat omat leivokset Fazerilla ja niinhän siinä kävi, että kumpikaan ei jaksanut edes puolia. Silmät söivät jälleen kerran liikaa!


 
Ulkona näytti ihanalta, kun oli aivan pimeää, mutta erilaisia valoja oli kaikkialla. Nyt toivottelen ihanaa perjantai-iltaa ja  viikonloppua!:)

6 kommenttia:

  1. Oi miten tunnelmallista siellä on :) En malta odottaa että pääsen joulukuun puolessa välissä lahjaostoksille Helsinkiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, joulukuun puolivälissä varmasti vieläkin tunnelmallisempaa, kun Stockan jouluikkunat ovat ilmestyneet ja Aleksilla jouluvalot.:) Ihanaa, itsekin oikein aloin odottamaan joululahjaostoksille lähtöä. Vielä pitäisi odottaa tasan kolme viikkoa!;)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Hih, tuolla pörrätessäni tuli kyllä niin joulumielelle!<3

      Poista
  3. Onpa kauniin näköisiä nuo kuuset ja niiden valot:)

    VastaaPoista

KIITOS // TACK