Minulla ei yleensä ole tapana ihan päivittäistavaraostoksiani täällä blogin puolella esitellä, mutta nyt poikkeus tapaan, sillä vastaan tuli muutama huipputuote, jotka ostin ihan Stockan päivittäistavaraosastolta.
Ensimmäisenä silmiini osui Vaselinen Limited Edition Pink Bubbly-huulivoide. Sorruin hetkessä ja en yhtään katunut. Edullinen hinta (2€), ihana tuoksu ja hyvä laatu. Tietenkään suloisesta purkista ei myöskään haittaa ollut.
Toinen ostos, joka on ollut jo kauan ostoslistalla, mutta jotenkin unohtunut on puuteripaperi. Tämä tarttui nyt vihdoin mukaan ja osoittautui huippuostokseksi. Hinta oli kolmisen euroa ja ainakin itsestä tuntuu, että nämä riittävät melko kauan. Pieni koko on tietenkin plussaa, sillä mahtuu pienempäänkin laukkuun helposti. Kerkesin jo kokeillakin tätä ja pitää kyllä kasvojen kiillon hyvin kurissa!
Olen etsinyt myös tehokasta käsivoidetta ja hyvä löytyi vahingossa Laveralta. Aivan ihana ruusuinen tuoksu ja hyvä kosteuttamaan! Tuoksusta ihastuneena nappasin mukaan myös samaisen merkin pienen kylpysuolan.
Nyt toivottelen kaikille oikein ihanaa perjantai-illan jatkoa ja rentouttavaa viikonloppua!

Laveralla on paljon hyviä tuotteita, tykkään!
VastaaPoistaSöötti tuo vaseliinipurkki :)
Itse vasta vähän aikaa sitten merkkiin tutustuin ja tykkään ehdottomasti! Hyvälaatuisia tuotteita!:) Hih, niin on! Pientä tyttömäisyyttä pitää aina välillä saada!;)
PoistaVaseliini purkki hymyilytti. En tarvitse uutta, silti pieni pinkki purkki sai miettimään tarvitseko. Jokaisen naisen elämässä pitää olla ajoittain vähän pinkkiä tai vaaleanpunaista. Näin ajattelen jopa minä, joka en sen väristä vaatetta osaa päälleni oikein pukea vaikka mikä olisi :)
VastaaPoistaHeh, juuri niin!:) Ihan hupsua, miten tuo pieni vaaleanpunainen purkki tuossa pöydällä saa hymyn huulille aina kun huulivoidetta laittaa!;)Näitä pieniä iloja!;)
Poista