Minulla on ollut jo vähän aikaa (tai rehellisesti sanoen jo muutaman vuoden ajan) ongelmana, että meikit ovat kyllä laatikossa järjestyksessä, mutta aamulla meikkauksen jäljiltä kaikkea muuta kuin järjestyksessä. Aikaa ei riitä pikkutarkkaan laatikoiden järjestelyyn enää. Epäloogiseen järjestykseen kyllästyneenä nappasin tänään Ikeasta mukaan Godmorgon-sarjan lokerikon, minne mahtuu kaikki meikit. Ehdoton juttu on juuri se, että kaikki meikit mahtuu yhteen laatikkoon eikä tarvitse säätää monien pienien lokerikkojen kanssa.
Kuten voi huomata, niin meikkivarastoni ovat melko laimeat tällä hetkellä. Olen tehnyt melkoista inventaariota ja tarkoituksena ensi viikolla muutamia tuotteita ostella viimeistään Tax Freesta lentokentältä. Ostoslistalta löytyy tuotteita niin meikkivoiteesta luomiväriin kuin puuterisiveltimeen!
Ihanaa torstai-iltaa!
Muuan kateellinen täällä vihertävänä katsoo tuota ihanaa järjestystä lokerikossasi ;) Minun meikki"lodjuni" on tällä hetkellä melkoisen eri näköinen!
VastaaPoistaHehe!;) Ei muuta kuin Ikeaan ostoksille, 19,9 maksoi tämä tilaihme!:)
PoistaTuollaiselle olisi minullakin kyllä ehdottomasti tarvetta! Pitääkin muistaa seuraavalla Ikea-reissulla napata tuollainen mukaan. :)
VastaaPoistaSuosittelen ehdottomasti (jo näin parin tunnin kokemukselle ;D)! Huippukätevää, kun saa kaikki meikit+kynsijutut samaan tilaan!:)
PoistaMullakin on miljoona meikkilaukkua ja kaikki tuotteet ovat sikin sokin niissä.. Aamulla menee aina tovi, että löydän kaikki.. Huomenna olen menossa ehkä Ikeaan, tuollaisen voisin minäkin hankkia! :)
VastaaPoistaKuulostaa niiin tutulta..:D Suosittelen ehdottomasti harkitsemaan! Hinta ei ole järkyttävä (19,99 tarkasti:D), mutta kooltaan suht iso, joten tarvitsee laatikon tai muun hyvän paikan.:)
PoistaEn kyllä sanoisi tuota laimeaksi! Juuri mietin, että kylläpä sinulla on ihana valikoima siveltimiä ja ihania purnukoita ja putiloita.
VastaaPoistaHih siveltimien (kuten kosmetiikankin) suhteen olen kyllä aikamoinen hifistelijä!;) Normaalisti varastoni ovat kyllä huomattavasti täydemmät, mutta tällä perussetillä pärjää loistavasti!:)
PoistaNuo Ikean laatikot ovat kyllä käteviä säilyttämisen kannalta. Eikä tuo laimea kokoelma ole, oikein hyvä :)
VastaaPoistaKyllä vain!:) No hyvä tietää, kai sitä itse katsoo aina niin kriittisesti!;)
PoistaIhana lokerikko! Ja ihana sen sisältö.
VastaaPoistaHihii, kiitos Nonna!;)
PoistaTuollainen lokerikko minunkin pitää kyllä ehdottomasti hommata!
VastaaPoistaLämpimästi suosittelen! Tätä ei ole hinnalla pilattu, mutta tyylikkyys+käytännöllisyys huippuluokkaa!:)
Poista