Ensimmäinen ajatus herättyäni: ruokaa kiitos! Aamiaiseksi tein kauraruispuuroa, jonka kaveriksi lisäsin kasan tuoreita mansikoita. Lisäksi Harrodsin English Breakfast-teetä (suosikkini!)! Nam!
Aamiaisen jälkeen tiedossa hieman alle tunnin kestävä powerwalk! Takki oli ihan pakollinen varuste sään takia, kuten myös pitkät housut. Mutta hei, heinäkuussa!?
Sitten suihkuun, jonka jälkeen perusihonhoitorutiinit ja meikkaus. Kiire oli tällöin jo aika kova ja onnistuin tekemään ennätyksen: hiusten kuivaus ja laitto + meikkaus (kunnon meikkipohja ja silmämeikki rajauksineen kaikkineen) veivät yhteensä vaivaiset 5 minuuttia!
Töihin mars! Tauolla nopeasti kahvia, jonka haukuimme kyllä kollegan kanssa ihan pystyyn. Pitkään seissyttä ja huonoa, mutta auttoi pahaan kofeiinin tarpeeseen. Oli oikein mukava ja hauska työpäivä ja en joutunut jäämään yhtään ylitöihin.
Minut haettiin yllätykseksi töistä ja sain myös yllätykseksi lempiruokaani, jolla herkuttelimme. Lounasta en kerennyt syömään, joten take away kiinalainen maistui paremmin kuin hyvin.
Siivousta (ja kyllä, käytän aina kenkiä myös sisällä...)! Aloitin keittiöstä ja urakka hieman levisi siitä, mutta siistiä tuli! Sen jälkeen hoitelin vähän työjuttuja ja katsastin lempiblogit koneelta.
Oli pakko päästä liikkumaan, joten suuntasin juoksemaan rennon lenkin. Juoksi kulki paremmin kuin aikoihin ja lenkin jälkeen oli mahtava olo.
Kivennäisvettä, hedelmiä, hyvää lukemista ja vihdoin (liian myöhään tosin) nukkumaan!


Mistä toi meikkien säilytysjuttu on? :)
VastaaPoista☆ http://vanilla-fairytales.blogspot.fi/ ♡
Ikeasta! Tuossa alla linkki postaukseen, jossa olen siitä enemmän kirjoitellut!:)
Poistahttp://elle-marieslife.blogspot.fi/2013/06/meikit-jarjestykseen.html
Voi näitä on niin kiva lukea! Hauska postaus.
VastaaPoistaVoi miten kiva kuulla!:) Ajattelin tämän itsekin toteuttaa, kun olen muiden blogeissa katsellut näitä samantyylisiä postauksia.
PoistaAurinkoista viikkoa Dahlia!:)