sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Kurpitsakeitto

Alkuperäinen Henri Alénin ohje on torstain Hesarista napattu. Omaan keittooni tein pari pientä muutosta. Alkuperäisen ohjeen kuohukerma vaihtoi soijapohjaiseen valmisteeseen ja  nopeutin keiton valmistusta kiireen takia. Keitosta riittää kolmelle tai neljälle, riippuu nälästä.

Keitto:
1 myskikurpitsa (omani oli noin 1.2 kg) 
1 chili
Muskottipähkinää
Öljyä
Inkivääriä noin 2 cm pala
Sipuli
2 valkosipulinkynttä
Suolaa
2 dl soijakermavalmiste/kermaa
6-7 dl kasvisfondiin tehtyä kasvislientä (laitoin noin 1 rkl fondia puoleen litraan)

Pilko kurpitsa reiluiksi palasiksi ja laita uunivuokaan. Lisää sekaan tilkka öljyä, pilkottu inkivääri sekä pilkottu chili, josta siemenet poistettu. Paista 230 asteessa reilu puoli tuntia, jos sinulla on aikaa enemmän vähennä asteita ja lisää paistoaikaa noin tuntiin.

Valmista kasvisliemi. Pilko sipulit ja kuullota pannulla. Lisää tarvittaessa öljyä. Ota uunivuoka uunista. Poista kurpitsasta siemenet sekä kuoret. Lisää uunivuoan ainekset sipuliseokseen ja kuullota vielä. Lisää kasvisliemi. Sekoita hyvin. Hauduta hetki, mutta jos sinulla on aikaa, niin puolisen tuntia olisi hyvä haudutusaika. Lisää haudutuksen jälkeen kerma/soijavalmiste, muskottipähkinä ja suola. Soseuta keitto, tarkista maku ja lisää tarvittaessa mausteita.

Pinnalle:
Pekaanipähkinää
Rasvatonta maitoa vaahdotettuna

Rouhi pekaanipähkinä ja vaahdota kevyesti rasvaton maito. Lisää koristeeksi keiton pinnalle. 

2 kommenttia:

  1. Näyttääpä herkulliselta ja ihanan syksyiseltä! Kiitos ohjeesta, ehkä ensi vuonna ehtii kokeilla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, toivottavasti pääset viim. ensi syksynä testailemaan!;) Tämä on kyllä syksyistä herkkuruokaa!!:)

      Poista

KIITOS // TACK