maanantai 3. maaliskuuta 2014

Makea alku maanantaille

Huomenta!

Aloittelin tänään maanantaini hieman poikkeavissa merkeissä. Nimittäin pannukakuilla, mustikoilla ja vaahterasiirapilla! Voi nam! Tarkoitukseni oli aloittaa eilinen päivä tällä tavoin, mutta kaapissa ei ollut tarvittavia aineksia. Käväisinpä siis eilen kaupassa, jotta maanantai voisi alkaa makeammin. Ei kyllä ollut ollenkaan hassumpi aloitus uudelle viikolle. :) 

Pannukakut (tästä ohjeesta tulee kahdelle, tuplaa jos haluat enemmän pannukakkuja)

2,5 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta 
0,5 tl suolaa
0,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
Hieman alle 2 dl maitoa
Puolikas purkki kermaviiliä
Kananmuna
1/4 dl öljyä
1,5 rkl voita

1. Aloita sekoittamalla kuivat aineet keskenään. Sekoita nestemäiset ainekset erikseen. 
2. Lisää hiljalleen kuivat aineet nestemäisten joukkoon rauhassa sekoittaen.
3. Anna taikinan odottaa noin viitisen minuuttia ennen paistamissa kulhossaan.
4. Paista pannukakut paistinpannulla miedolla lämmöllä. Pannukakut paistetaan ilman rasvaa! Käännä pannukakut, kun pinta hieman "kuplii".

Tarjoile esimerkiksi mustikoiden ja vaahterasiirapin kera.

IHANAA PÄIVÄÄ KAIKILLE! 

3 kommenttia:

  1. Nam, herkullisen näköisiä! :) Vois ottaa tavaksi tehdä maanantain aamupalasta vähän herkullisempi niin ehkä viikko lähtis aina helpommin käyntiin. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti lähtisi!;) Suosittelen testaamaan näitä! Ihanan kuohkeita!:)

      Poista
  2. Enpäs oo pitkään aikaan kommentoinu sun postauksia.. mutta näyttää hyvältä! :)

    VastaaPoista

KIITOS // TACK