Alkuperäinen Henri Alénin ohje on torstain Hesarista napattu. Omaan keittooni tein pari pientä muutosta. Alkuperäisen ohjeen kuohukerma vaihtoi soijapohjaiseen valmisteeseen ja nopeutin keiton valmistusta kiireen takia. Keitosta riittää kolmelle tai neljälle, riippuu nälästä.
Keitto: 1 myskikurpitsa (omani oli noin 1.2 kg) 1 chili Muskottipähkinää Öljyä Inkivääriä noin 2 cm pala Sipuli 2 valkosipulinkynttä Suolaa 2 dl soijakermavalmiste/kermaa 6-7 dl kasvisfondiin tehtyä kasvislientä (laitoin noin 1 rkl fondia puoleen litraan) Pilko kurpitsa reiluiksi palasiksi ja laita uunivuokaan. Lisää sekaan tilkka öljyä, pilkottu inkivääri sekä pilkottu chili, josta siemenet poistettu. Paista 230 asteessa reilu puoli tuntia, jos sinulla on aikaa enemmän vähennä asteita ja lisää paistoaikaa noin tuntiin. Valmista kasvisliemi. Pilko sipulit ja kuullota pannulla. Lisää tarvittaessa öljyä. Ota uunivuoka uunista. Poista kurpitsasta siemenet sekä kuoret. Lisää uunivuoan ainekset sipuliseokseen ja kuullota vielä. Lisää kasvisliemi. Sekoita hyvin. Hauduta hetki, mutta jos sinulla on aikaa, niin puolisen tuntia olisi hyvä haudutusaika. Lisää haudutuksen jälkeen kerma/soijavalmiste, muskottipähkinä ja suola. Soseuta keitto, tarkista maku ja lisää tarvittaessa mausteita. Pinnalle: Pekaanipähkinää Rasvatonta maitoa vaahdotettuna Rouhi pekaanipähkinä ja vaahdota kevyesti rasvaton maito. Lisää koristeeksi keiton pinnalle.
Ihanan syksyistä kaikkialla! Käväisin kaupassa ostamassa ruokaa, jonka jälkeen puuhastelin koiran kanssa vähän ulkona. Minä kuvasin ja toinen katsoi minua ihan ihmeissään.
Kurpitsakeitolla herkuteltiin tänään! Resepti tulossa blogiin huomenna.
Ruokakauppareissulla löysin suosikkikukkakaupastani liljoja todella edullisesti. Liljat ovat lempikukkiani, joten oli pakko ostaa viikonloppukimpuksi.
Lounaan jälkeen pieni siesta ennen siivousta. Hullareiden kuvasto kolahti eilen postilaatikkoon. Kuvaston seurana pari lehteä ja muutama pala tummaa Geishaa.
Huomenta! Tulin pikaisesti vain muistuttamaan, että tänään vietetään Roosa nauha-päivää ja Pukeudu pinkkiin-päivää. Eli nyt eritäin tärkeää asiaa tukemaan ja pientä vaaleanpunaisuutta asuun. Minulla Roosa nauha liittyy asuun kuten myös vaaleanpunainen ranneke. Suosittelen myös katsomaan tämän Voimanlähde-dokumentin, jossa kerrotaan rintasyövästä selviämisestä. Erittäin hieno dokumentti, joka varmasti koskettaa jokaista.
Käväisin tänään pikaisesti pitkästä aikaa Anttilassa aivan muissa asioissa, mutta rientäessäni sisustustavara-osaston ohi, silmiini osui tämä aivan upea peilinen koristetarjotin, jollaista olen etsinyt rehellisesti sanoen liian kauan. Vilkaisin hintalappua ja hinnasta innostuneena (alle kympin!) kipitin kassalle. Kotona testailtuani en voinut kuin myhäillä tyytyväisyydestä. Nyt sai meikkipöydän tavarat ryhdikkäämmin aseteltua! PS// Minulla kolahti tänään Hullujen Päivien kuvasto sähköpostiin ja jos aikaisempien vuosien merkit pitävät paikkaansa, niin huomenna tai viimeistään maanantaina sen pitäisi löytyä postilaatikoista. Tykkään selailla paljon enemmän paperiversiota! Löysin vaikka miten paljon loistavia tarjouksia, mutta niistä lisää huomenna.;)
Näillä herkuttelimme ystäväni kanssa tänään! Leivoin nämä jo eilen, sillä suklaaruudut ovat parhaimmillaan, kun ovat saaneet olla yön jääkaapissa. Ulkonäkö ei päätä varsinaisesti huimaa. mutta se ei ole tarkoituskaan. Maku on näissä pääasia, suosittelen lämpimästi testaamaan. Tämä ohje on vuosikausien etsinnän ja kokeilun jälkeen muotoutunut. Pohja: 200 g voi 2,5 dl maitokahvia 5 dl jauhoja 3 dl sokeria 3 tl leivinjauhe 3 kananmunaa 3 tl vaniljasokeri 4 rkl kaakao Sekoita kaikki pohjan ainekset keskenään. Paista vartti tai hieman vähemmän 200 asteessa. Kostutus: Maitokahvia Kostuta uunista tullut pohja maitokahvilla kevyesti (ei yhtä kauttaaltaan kuin esim. kakkupohjaa). Anna jäähtyä ja vetäytyä ennen kuorruttamista. Kuorrutus: 75 g sulatettu voi 6 dl tomusokeri 3 rkl kaakao 1 dl kahvia (tai hieman vähemmän) Sekoita sulatettu voi ja kahvi hyvin keskenään. Lisää sen jälkeen kaakao ja sekoita kuorrute huolellisesti, jotta paakkuja ei jää. Lisää kuorrute jäähtyneen ja hieman vetäytyneen pohjan päälle varovasti. Koristele runsaalla tomusokerilla.
Syksy! Olen niin syksyihminen kuin olla voi, kylmyydestä en tosin tykkää yhtään, mutta onneksi on lämpöiset huovat ja huivit keksitty. Olin syksyn alussa kieltämättä hieman pettynyt, sillä kesä meni tänä vuonna minulta vähän ohitse työkiireiden takia. Mutta on muistettava, että kyllä se kesä sieltä taas alle vuoden päästä tulee.:)
Iltaisin on ihanaa hautautua lämpimän huovan alle kynttilän valossa hyvää kirjaa lukemaan tai lempisarjaa katselemaan teen kera.
Tämän syksyn projektiksi olen ottanut aidon kurpitsapiirakan tekemisen opettelun. Martha Stewartin pumpkin pie-ohjetta aikomus siis lähiaikoina testata. Blogiin varmasti tulee raporttia aiheesta!
Mursin varpaani ja osan jalkapöydästä loppukesästä ja parantuminen otti aikansa ja kieltämättä harjoitti samalla hermojen kestävyyttä. ;) Nyt vihdoin olen aloittanut jälleen juoksemisen!
Syysruoat ovat aivan parhaita! Tomaattikeitto, kurpitsakeitto, kukkakaalikeitto... Keittojen lisäksi erilaiset pataruoat ovat herkkua! Jälkiruoista taas monet piiraat ja paistokset ovat syksyyn parhaiten sopivia. Kylmänä syyspäivänä on ihanaa syödä lämmintä keittoa ja sen kaverina paahdettua leipää! Yksinkertaista, mutta niin herkullista.
Pukeutumisen kannalta syksy on mahtavaa aikaa. Olen jo kaivanut kaapista viininpunaiset housut kuin nahkasaapikkaatkin!
Rauhalliset viikonlopun aamiaishetket vaikka kuvassa näkyvään tyyliin! Tuore croissant ja café au lait ovat osat, joilla saa täydellisen aamiaisen aikaiseksi. Kuva, kuva, kuva, kuva, kuva, kuva. Mahtavaa keskiviikko-päivää kaikille!
Minulla on muutama tärkeä periaate, joita noudatan päivämeikkiä tehdessä. Keveys, luonnollisuus ja nopeus. Haluan välttää tunkkaista ilmettä viimeiseen asti ja olenkin löytänyt vihdoin viimein loistavat tuotteet kevyeen päivämeikkiin. 1. Puhdistetuille ja kosteutetuille kasvoille levitän kevyesti LancomenTeint Miracle-meikkivoidetta. Tarvittaessa meikkivoiteen päälle hipaisu MACin irtopuuteria isolla puuterihuiskalla. 2. Kulmat kuntoon Diorin kulmakynällä (sävy 453, Sable), jonka ostin monta vuotta sitten Pariisista ja se on ollut käytössä päivittäin ostohetkestä asti. Suosittelen lämpimästi! 3. Silmämeikissä minulla on kaksi vaihtoehtoa. Usein teen erittäin kevyen meikin ja vain taivutan ripset Shu Uemuran ripsentaivuttimilla ja laitan tarvittaessa ripsiväriä. Vaihtoehtoisesti teen silmämeikin Diorin5-couleurs paletin avulla. Käytän kahta tai kolmea sävyä silmämeikin tekemiseen ja mahdollisiin rajauksiin jotain paletin tummimmista sävyistä. Silmämeikin tekoon käytän 2-3 sivellintä. Rajauksiin aivan ohutta ja luomivärin levitykseen paria erikokoista. 4. Viimeistely poskipunalla ja huulikiillolla. Poskipunani tulee Lumenelta sävyssä Onnellisuus. Aivan täydellinen sävy! Huulimeikkejä vaihtelen päivittäin, mutta usein käytän joululahjaksi saamaani DiorinLip Maximizer-kiiltoa, jolla saa kauniin luonnolliset huulet tai jos haluan vähän raikasta pinkkiä ilmettä, niin käytän DiorAddict-kiiltopunaa sävyssä 771, Passionnee. Välillä ihan tavallinen huulirasva voi riittää huulimeikiksi! Carmex on suosikkini niissä. +/ Meikin viimeistelee häivähdys hyvää tuoksua! Sain ihastuttavalta Kicksin myyjättäreltä näytteen Giorgio Armanin uudesta Sí-tuoksusta, joka on mielestäni todella hyvä. Tuoksun lisäksi haluan pitää kynnet kunnossa. Tällä hetkellä kynsissäni on metallinhohtoista DiorinDestin-sävyä, joka kuuluu syksyn kokoelmaan.